Tekstin koko: A+ A-

Hongiston leirikeskus

Hongiston leirikeskus

Hongiston leirikeskus

Hongiston leirikeskus sijaitsee noin yhdeksän kilometrin päässä Toholammin keskustasta Kaustiselle päin. Leirikeskus rakennettiin vuonna 1986 (Väinö Hapuli) ja on Hongistonjärven rannalla.

Tilaa Hongiston päärakennuksessa on noin 44 majoittujalle. Lisäksi Hongistossa on vuonna 1984 rakennettu rantasauna, grillikatos rakennettu 1998, sekä Toholammin partiolaisten Toho-Taivaltajien laavu järven vastakkaisella rannalla. Uusimpana lisäyksenä leirikeskuksen rakennuksiin on lisätty latokappeli.

Lisäksi on rakennettu pitkospuut partiolaisten laavulle. Pitkospuut kiertävät järven rantaa ja antavat mahdollisuuden retkeillä luonnon helmassa. Alueella sijaitsee myös n. 1,5 km pituinen luontopolku. Polun varressa voi ihailla luontoaiheisia tauluja selostuksen kanssa.

Leirikeskuksessa on toimintaa ympäri vuoden, mutta tiiveimmillään toiminta on kesällä, jolloin Hongistossa on leirejä lähes kokoajan. Yhdessä kesässä Hongistossa vieraileekin reilusti yli sata alle rippikoulu ikäistä Toholampilaista nuorta, sekä noin 60 rippikoululaista. Lisäksi Hongistossa vierailee leirejä muiltakin paikkakunnilta. Voidaan sanoa, että Hongistossa on kesällä aina noin prosentti Toholammin väkiluvusta. Leirikeskusta vuokrataan myös yksityistilaisuuksiin ja vuokralaiset voivat itse käyttää keittiötä vapaasti.

Leirikeskus on ollut suosittu erilaisiin perhetapahtumiin. Leirikeskus sijaitsee rauhallisella paikalla järven rannalla. Leirikeskuksessa on ajanmukainen keittiö koneineen. Sosiaalitilat ovat ajanmukaiset ja siistit.

Järven rannalla on erillinen rantasauna, johon mahtuu 20 - 30 hlöä kerrallaan.

Hongiston leirikeskuksen osoite Ullavantie 870, 69300 Toholampi