Kirkkosali

Perhejumalanpalvelukset

Jokainen jumalanpalvelus on aina kaikenikäisten yhteinen kokoontuminen, johon kaikki vauvasta vaariin ovat tervetulleita. Jumalanpalvelusta vietetään muutamia kertoja vuodessa myös perhekirkon nimellä, jolloin erityisesti lapsiperheet huomioidaan jumalanpalveluksen pituudessa, musiikissa ja kaikessa muussakin, mitä tapahtuu. Tällöin jumalanpalvelusta on myös suunnittelemassa ja toteuttamassa lapsia ja nuoria sekä heidän kanssaan työskenteleviä seurakunnan työntekijöitä.

Lasten äänet ja pienten jalkojen töminä tuovat elävyyttä kirkkosaliin. Halutessaan perheen pienimmille voi kirkkoon ottaa mukaan kuvakirjoja, sylissä leikittävän lelun, rusinapurkin tai vaikka värityskirjan. Molemmissa kirkoissa on myös varattuna lapsille oma puuhapaikka, josta löytyy mm. värityskuvia ja –kyniä, kirjoja, pehmoleluja ja palapelejä.

Perinteiset, pysyvät perhekirkkopäivät ovat tammi-helmikuun vaihteessa kynttilänpäivä, jolloin kutsutaan edellisvuoden aikana kastetut lapset perheineen perhekirkkoon ja kastepuusta saa ottaa oman lapsensa kastelinnun itselleen. Esikouluunlähtevät siunataan perhekirkossa toukokuussa. Syys-lokakuussa vietetään Mikkelinpäivänä lasten- ja enkeleiden perhekirkkopyhää. Lasten jouluhartaus pidetään joulukuussa kirkossa omana tilaisuutenaan.

Kaikki jumalanpalvelukset ovat katsottavissa myös netissä videolähetyksinä.
Toholammin kirkko
Lestijärven kirkko

 

Kirkkopassi