Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Isonen on mukana seurakunnan toiminnassa nuorena vastuunkantajana. Seurakunta tarvitsee isosia töihin muun muassa lasten- ja nuortenleireille, rippileireille ja diakoniatyöhön. Rippikoulussa isonen tukee riparilaisten kasvua ja saa samalla itse mahdollisuuden syventää osaamistaan sekä oppia tuntemaan itsensä paremmin.
Isosen tehtäviä leirillä on esimerkiksi iltahartauden pitäminen, leikkien ja kilpailujen ohjaaminen, sketseissä näytteleminen jne. Rippileirillä isonen pitää myös raamattuhetken päivittäin ryhmänsä kanssa. Isosen tehtäviin paneudutaan laajemmin isoskoulutuksen aikana. Kaikkeen isosen työhön saa ohjausta isoskoulutuksessa. Isoskoulutus ei maksa mitään ja siihen voivat tulla mukaan kaikki konfirmoidut nuoret.
Koulutus ja isostoiminta on hyvä tapa pysyä rippileirin jälkeen seurakunnan nuortentoiminnassa mukana ja samalla saada itselle eväitä toimia kristittynä ja yhteiskunnan, perheen ja kaveripiirin jäsenenä. Koulutukseen ovat tervetulleita nekin, jotka eivät tavoittele isosen tehtävää rippileirillä.
Jos olet kiinnostunut kerhon ohjaamisesta tai isosena toimimisesta niin laita viestiä seurakuntaan tai nappaa seurakunnan työntekijää hihasta kiinni!
Voit ilmoittautua isoskoulutukseen tästä linkistä.
Ilmoittaudu isoskoulutukseen tästä linkistä.
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä