Yhteisvastuu-teksti.

Painamalla yläpuolella olevaa banneria, pääset lahjoittamaan Yhteisvastuukeräykseen niin, että lahjoituksesi kirjautuu kerryttämään Toholammin seurakunnan keräyspottia.

 

 

Yhteisvastuun apu menee perille

 

Yhteisvastuukeräys on jokavuotinen seurakuntien suurkeräys, johon Toholammin seurakunnassa voit osallistua monin eri tavoin.

Ovelta ovelle kiertäminen lienee ollut Toholammilla tuottoisin ja perinteisin lahjoittamisen muoto. Jos ovellesi saapuu lipaskerääjä (lippaan kanssa josta keräyslupatarra löytyy), niin voit huoletta uskoa lahjoituksesi hänen haltuunsa. 

Lahjoittaa voi myös erilaisiin konsertteihin ja tapahtumiin osallistumalla. Perinteisesti on järjestetty yhteisvastuukonsertti valtakunnallisena keräyksen aloittamispäivänä Toholammin kulttuurisalissa. Yhteisvastuulounaita olemme alustavasti suunnitelleet järjestettävän maaliskuussa Toholammilla ja heinäkuussa Lestijärvellä. 

Yhteisvastuukeräykseen voit osallistua myös antamalla aikaasi - jos innostut lähtemään kerääjäksi, ota yhteyttä Anniinaan p. 044-0819314. 

 

Tehdään yhdessä toisille se, mitä tahtoisimme itsellemme tehtävän.

 

Yhteisvastuu 2025

Tulevaisuususko on nuorten kohdalla elintärkeää, jotta he voivat luottaa oman elämänsä mahdollisuuksiin. Ilman tasavertaisia mahdollisuuksia rakentuu epätasa-arvoinen ja polarisoitunut yhteiskunta, jossa toisilla on mahdollisuuksia ja toisilla ei.

Yhteisvastuukeräys 2025 tukee nuoria, jotka ovat rakentamassa ja luomassa tulevaisuutta niin itselleen, meille kuin tuleville sukupolville. Yhdessä voimme tarjota nuorille mahdollisuuden uskoa tulevaisuuteen ja tavoitella unelmiaan, sekä Suomessa että maailman kriisialueilla. Pienikin apu oikealla hetkellä voi muuttaa elämän suunnan - ja mitä tahansa hyvää voi tapahtua. 

Yhteisvastuukeräyksellä tuetaan Suomen Partiolaisten valtakunnallista toimintaa. Partio vahvistaa nuorten toimijuutta, uskoa omiin taitoihin ja vastuunkantoon. Keräysvaroilla autetaan vähävaraisia nuoria esimerkiksi leirimaksuissa ja varustehankinnoissa, jotta jokaisella olisi taustasta riippumatta yhtäläiset mahdollisuudet osallistua partioharrastukseen. 

Myös maailman kriisitilanteiden keskellä elävät nuoret tarvitsevat tulevaisuuden mahdollisuuksia. Yhteisvastuukeräyksellä tuetaan Kirkon Ulkomaanavun työtä maailman katastrofialueilla mahdollistamalla ja tukemalla nuorten koulunkäynti- ja koulutusmahdollisuuksia. 

 

Osallistu Yhteisvastuuseen! Tee hyvästä totta. Lahjoita.

 

Yhteisvastuukeräyksen tuotto jakaantuu 2025:

 

50% kansainväliseen apuun Kirkon Ulkomaanavun katastrofirahaston kautta. Varoilla tuetaan kaikkein heikoimmassa asemassa olevia kriisialueilla. Varat käytetään muun muassa nuorten koulutuksen tukemiseen, jotta heillä olisi toivoa ja mahdollisuus tulevaisuuden unelmiin turvallisessa yhteisössä.

30% omalle seurakunnallemme paikallisesti nuorten hyväksi tehtävään työhön ja sosiaaliseen auttamistyöhön. Seurakunnat tarjoavat tukea elämän haasteissa ja auttavat rakentamaan yhteisöllisyyttä ja turvaverkkoja, jotta jokaisella nuorella on mahdollisuus kasvaa turvallisessa ympäristössä ja tavoitella unelmiaan.

20% ohjataan Suomen Partiolaisten kautta lasten ja nuorten toimijuuden tukemiseen. Partio vahvistaa nuorten uskoa omiin taitoihin, mahdollisuuksiin ja tukee itseluottamusta, rauhankasvatusta ja erilaisuuden hyväksyntää. Keräysvaroilla autetaan vähävaraisia nuoria esimerkiksi leirimaksuissa ja varustehankinnoissa, jotta jokaisella olisi taustasta riippumatta yhtäläiset mahdollisuudet osallistua partioharrastukseen.

 

Yhteisvastuukeräyksen tilinnumerot: 

Aktia FI82 4055 0010 4148 41

Nordea FI16 2089 1800 0067 75

Pohjola-Pankki FI14 5000 0120 2362 28

Lisäämällä lahjoitukseen seurakuntamme oman viitenumeron 303697 kartutat omaan seurakuntaamme jäävää Yhteisvastuu-tuottoa.

Seurakuntamme MobilePay-numero on 18140.